tiistai 25. joulukuuta 2012

Esittelypostaus Part 1



Whisper -pieni poni
Whisper oli ensimmäinen kepparini ikinä. Tein sen vuonna 2007 kaverini ispiroimana. Poni oli sukka jonka täytin sanomalehtipaperilla, täytteiden puuttuessa. Korvat olivat sukan rikkinäisestä parista ja harja todella epäsiististi kiinnitetty poniin.
     Alussa poni oli todella aktiivisessa käytössä, mutta päätyi lopulta kaappiin. Poni oli aina välillä käytössä, mutta enimmäkseen kaapissa. Innostus poniin lopahti lopullisesti kun tein ensimmäisen kangkaisen hevoseni.
Älkää välittäkö sotkuisesta huoneesta tai minusta taustalla :'D
Vähän aikaa sitten kaivoin ponin kaapista ja tein sille sivut. Ilmoittin Whisperin myös virallisiin näyttelyihin ja pian ponilla oli ensimmäistä kertaa oikeat, kunnon täytteet.Tällöin poni muuttui santelipuuponista shettiksesksi.
     Seuraavana vuorossa oli uusi harja. Vanhaa harjaa purkaessa paljastui ikävä yllätys... Aluksi oli tarkoitus uusiokäyttää vanha harja, mutta päädyinkin tekemään kokonaan uuden.
Äääääää!!!! Reikä!








Ponin uudistamisessa oli mennyt "koko päivä", mutta pääsin kuitenkin ennen seitsemää auraamaan kentän uudestaan ennen ratsastusta. Suitsien puutteessa tein Wispelle tyylikkäät suitset kengännauhoista.
 
Lopulta kun pääsin ratsastamaan en oikeastaan tehnyt mitään fiksua. Hyppäsin pari matalaa estettä ja menin purkamaan ponin energiaa laukkaamalla hangessa. Tehokastahan se olikin, joten vain pari minuuttia tätä tehtiin. Sitten oikeastaan vain kuvailin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti