sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Tähän kuuluisi otsikkoinen...

Nyt sietää olla ylpeä itsestä. Sain serkkujen joululahja ponit valmiiksi ajoissa ja tänään on viennin vuoro.ponien täytteenä on meidän "ihania tyynyjä". Tyynyt ovat todella vanhoja ja kärsineitä. Niiden täytteet olivat joko pientä mujua tai, yksi iso laatta. joka tapauksessa sain tuhottua yli kolme tyynyä. Mutta ensimmäistä kertaa minun on tarjota teille kuvia, olkaa hyvä.
asdfghjk nuo kaulat ovat iha järkyt

Itse pidän etenkin tuosta ruskeasta, mutta sen harjan tekoon tuntui menevän ikä ja terveys :D Harjassa on kolme riviä, kuten vuonisharjassakin. Lisäksi se lyhenee asteittain aivan niskasta ja sään edestä. Pidän myös ponin tummennoksista, vaikka ne ovatkin hieman oudot. Valkean ponin "pinkinnökset" eivät kylläkään onnistuneet yhtä hyvin.
     Lisäksi aamulla enne lähtöä kävin kuvailemassa Skytä ja Wispeä. 

Ja antakaa sit anteeks puhelin laatu. Koetan selvitä viel viimesen päivän ilman järkkäriä. (muutenkin nuo kuvat on otettu vain virallisia näyttelyitä varten ja en jaksa laittaa niitä tähän enempää, sillä kone sekoilee)
     Tosiaan en ehtinyt käydä lainkaan ratsastamassa, sillä ponien viennissä meni koko päivä. Noh, huomenna on uusi päivä ja aikaa vaikka muille jakaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti